maanantaina, kesäkuuta 15

Home sweet home

No niin! Nyt olen elossa sen verran, että jaksan jopa päivittää blogia. Sairastuin tosiaan jonkinlaiseen flunssa-mahatautiin siellä ja olo on mitä hehkein tällä hetkellä. :) Postaan nyt kuvia lähinnä matkasta yleensä, saatte kuvia shoppailuista sitten, kun jaksan ottaa kuvia enemmän. Mutta seuraavassa kuvia minun kamerastani, saan Hennan kuvat tuossa myöhemmin ja katsotaan sitten, että mitä sieltä löytyy.

Klicka på! Saatte kuvat isommaksi!


Ah tuota hehkeyttä! Oli ihan hemmetin kuuma kun lähdettiin kentälle. Jotain 25 astetta varmaan? Ja molemmilla ne 20 kilon laukut + Hennalla läppärilaukku ja sitten toki käsimatkatavarat molemmilla. Mut oli meillä ainakin hienot tukat!

First full day @ Tokyo! No, me lähdettiin mäkkiläskeilemään toiselle puolelle maailmaa, koska todettiin että se on allergioiden kannalta ainut paikka, jossa voidaan syödä turvallisesti. Ja vyötärönympärykset kiitti! Ostettiin tuollaiset kivat hatut, joka Hennalla on kuvassa päässäkin.

Harajukun mäkki 8D

Shibuyaa! Shibuyaaa desu! Tuo oli yksi niistä päivistä, joina oikeasti satoi ihan kaatamalla. Koko matkan aikana ostettiin kahdet sateenvarjot, eikä kumpiakaan saatu Suomeen asti. Toisen hävisi lennon aikana Finnairin koneen ruumaan ja toiset pöllittiin hostellin sateenvarjotelineestä. Henna oli meistä se nätimpi. ♥ Ja vaikka tuolla satoi, niin oli aivan helvetin kuumaa ja kosteaa! Se ilmasto oli niin tappava!

Kärsivän ryhävalaan kosto! Oikeasti, ei tsiisus tuo paita tekee musta LEVEÄN! Muutenkin näytän jäävuorelta. Enigeis, Shibuyan Starbucks.

Strawberry frabuccino with whipped cream!

Eeppinen tukkalag @ Harajuku. Ilma oli niin kostea, ettei siellä oikeasti pysynyt kovin hehkeänä.

Melon soda! Toi oli ihan mielettömän hyvää. Käytiin Noa Cafessa tyyliin joka päivä juomassa tuollaiset. Lopulta ne tarjoilijatytöt sitten muisti meidät ulkoa ja aww, ne oli niin söpöjä. Jos niillä oli vuoro loppumassa, niin ne tuli sanomaan meille heihei ennen kuin lähtivät.

Noasta sai myös ihan megahyviä jälkiruokia ;__; ♥

*insert here pitkä huokaus* Tuo oli se kaikkein lämpimin päivä, kun aurinko porotti pilvettömältä taivaalta ja olo oli vähintään hikinen. No, eikös meiltä sitten juuri tuolloin tultu kysymään, et saako meitä valokuvata. :D

No niin, ensimmäinen kuvaspämmi saatettu loppuun kunnialla! Noita kuvia on tosiaan se reilut 500 niin on pakko vähän jakaa niitä. Jäljelle jäi vielä Odaiba, Shibuya ja Asakusabashin hoodsit. Mutta tässä nyt jotain kuvia kuitenkin - kuten todeta voimme, on Japanin helteessä vaikea näyttää hyvältä. :D

♥ Maria

torstaina, kesäkuuta 11

Mama, it's raining @ Tokyo

No niin, en ole kuollut ja ei, en ole lopettanut bloggaamista. Talla kertaa Japani on vain vienyt niin mennessaan, etten ole ehtinyt koneelle kuin sahkopostit lukemaan. Shibuya ja sen miehet ovat olleet kiinnostavampaa seuraa mulle ja Hennalle!

Mutta siis, palaan huomenna Suomeen ja heti kun vain jaksan, niin teen kylla merkintoja tasta matkasta ja sen ostoksista - tarpeen tullen myos muusta, jos haluatte. Eli juttuideoita tulemaan/ toiveita siita, mita haluatte kuulla!

Ma parjailen taalla paahteessa ja kaatosateessa viela muutaman hetken!

<3 Maria

lauantaina, toukokuuta 30

Baby come say hello!


Mekko - GT

Kengät - Blanco

Kaulakoru - Juicy Couture

Laukku - Juicy Couture











Tuo mekko näyttää ihan raskausmekolta, eikä mun tukka ole enää kihara tuossa, mutta olin itse aika tyytyväinen ulkoasuuni, kun aamulla lähdin ulos ovesta.

Käväistiin myös äidin kanssa syömässä iso jätskiannos rannassa! Oli ihanaa, kun mekossa ja korkkareissa ei tullut kylmä, vaikka meri oli ihan vieressä. Sain paistatella päivää ja stalkata ihmisiä - kesä on kiva! Etenkin kun nyt alkoi kahden viikon kesäloma, joka päättyy vasta 15.kesäkuuta, kun olen kotiutunut Japanista ja työt jälleen alkaa.



Banana Split! Aaa, tuo oli niin hyvää, jätski on niin ihanaa kesällä, vaikkei se talvella niin maistukaan. Tosin nuo vohvelijutut ei vieläkään ole mun mieleen :D


Hyvää kesälomaa!

♥ Maria

maanantaina, toukokuuta 25

Fav blogs

Sain haasteen listata kolme suosikkiblogiani ja koska mulla ei ole nyt muutakaan ideaa merkintään, niin tässäpä tämä teille.

Cupcake Couture


★ ★ ★ 9 9 % M A T E R I A L I Z M:

Death breath

lauantaina, toukokuuta 23

Sushi gallery

Tuossa asia, jonka parissa viikonloppu on melkeinpä kulunut. Perjantaina oltiin sushilla ja tänäänkin syötiin sushia - tosin sitä Pirkan pakastejuttua, joka oikeasti oli ihan yllärihyvää! Nyt pidän viikon tauon ja jatkan sitten Japanissa raa'an kalan ja merilevän syömistä - ellen sitten saa isiä houkuteltua mukanani sushille maanantaina.

Aika lagaustukka ja vaatteet, kun ei ollut mitään kivaa päällepantavaa angst. Ja saatiin muuten ilmaista miso-keittoa!

Illalla oli kahden naisen bileet kera salmarin ja siiderin, eikä tämän aamun oloa oikein voinut kehua D: Mutta oli kyllä kivaa silti! Lagattiin jonnekin neljään asti hereillä ja vasta puolilta päivin heräsin siihen ei-niin-mukavaan oloon.

Mulla on tekeillään kenkäpostaus, mutta koska olen laiska ja pulla, niin en ole saanut sitä vielä valmiiksi. Ensi viikolla yritän, vaikka onkin ihan kamala kiire koko ajan kun pitäisi olla töissä, ostella loppuja kamoja ja nähdä vielä kavereitakin + visiteerata pareissa valmistujaisissa.

♥ Maria

torstaina, toukokuuta 21

New lay

Mitä mieltä olette?

Suunnitelmissa on tällä hetkellä kenkäpostaus, joka tulee joko sunnuntaina tai ensi viikon alussa, radiohiljaisuus jatkuu siihen asti!

♥ Maria

maanantaina, toukokuuta 18

Almost 20 000 kävijää ja 50 lukijaa.

I'm proud of you!

Kun tulen Japanista, pistän pystyyn arvonnan jostain pienestä sieltä tuodusta brändijutusta tms.