Anteeksi laiskasta päivitystahdista, viikko vaan hujahti jonnekin, eikä mulla ollut oikeastaan mitään päivitettävääkään. En sano, et vieläkään on, mutta päivitämpäs nyt silti.
Suurin helpotuksenaihe on ehdottomasti ollut lentoemäntien ja stuerttien lakon loppuminen. Ei tarvii enää mietti lentojen vaihtamista KLM'lle ja aikataulujen (ja rahoituksen) uudelleen miettimistä. Päästään lähtemään sillä koneella, millä pitikin ja toivotaan, että se jopa olis ajoissa.
Sattumalta myös löydettiin event, jossa Vidollin Tero on soittamassa rumpuja jossain sessiobändissä ja toki meidän oli pakko päästä sinne. Eli keikat tulee täyttämään kolme ekaa päivää - tai no, 28.pvä meillä on Sadien instore, 29.pvä niiden tour final ja 30.pvä toi event. Sen jälkeen - ja siinä välissä - sit pääsen shoppailemaan jee.
Kuvasaldo on ainakin yhtä heikko kuin päivitystahti. Pari kuvaa viime viikonlopulta ja yksi tältä viikonlopulta, kun eilen oltiin Tytin kanssa pari tuntia ulkona ja yhden jälkeen lähdettiin Hesen kautta kotiin nukkumaan. Ei ollut oikein partyfiilis.