tiistaina, elokuuta 26

She floats

Kahden päivän keräilyn jälkeen sain vihdoin käteni toimimaan! Ampiaisallergia piti mut hyvin sängynpohjalla pari päivää, kun yksi onnistui puremaan mua. En enää koskaan sörki tukkaani, kun tunnen, että siellä kävelee joku. Eww. Etova kokemus for real, mut onneksi tämä tästä paranee - vaikkakin musta tuntuu edelleen, kuin joku sahaisi sormea irti tms.

Mä en tiedä, mikä yllättävä addiktio mulle on syntynyt Topshopiin, mutta ihastun n. kerran viikossa johonkin, mitä sieltä saa. Tosin huonompi homma on se, että olen ostolakossa, koska Japaniin tarvitsee paljon rahaa ja mullahan ei nyt juuri ole ihan kamalasti rahaa. Mutta kuitenkin, löysin sieltä taas kaikkea kivaa, aika asustepitoisesti tosin, mutta kuitenkin.

Värilliset, korkeakorkoiset kengät on melkeinpä must -juttu, jonka hankin. Nuo on kivat, mutta ehkä menen DinSkoon tai Biancolle metsästämään vastaavia, koska en viitsi tosiaan maksaa juuri nyt postareita. Tuon tyyppiset kuitenkin olisi kiva omistaa, koska tämän hetken korkkaritilanne on yhdet musta ja yhdet vaaleanruskeat kiiltonahkakorkkarit, jotka on äärimmäisen epämukavia jalassa. Tuo petroolinsininen väri vain matchaisi niin hyvin yhteen laukkuun, joka mulla on jo ennestään.

Kaulakoruasia, johon tykästyin. Olen ihan rakastunut rusetteihin, helmiin ja kaikkeen tyttömäiseen. Tuo sopisi niin kivasti villapaidan tms. jutun kanssa.

Vyö. Mä en koskaan löydä vöitä! Ruskea nahkavyö kuitenkin menisi melkein kaiken kanssa ja tuo olisi aika jännän mallinen... tykkään tuosta muuten ihan oikeasti, mikä on sangen harvinaista, koska mun vyömaku on mitä on. En löydä koskaan sopivan mallista -ja väristä.

Tällaiset pleksit on melkein must have, koska ne on niin kamalat. Ne on silti ihanat. Ristiriitainen viharakkaussuhde, mutta silti mä haluan tuollaiset, koska ne olisi niin übermakeat omistaa ja olen muutenkin aika hullaantunut kaikkeen retroon.

Lompakko! Uskollisesti palvellut Hello Kitty hajosi ja tarvitsisin uuden. Tuo pinkki väri vei sydämeni~ Mutta tuo lukkoasia on vähän liian aikuismainen kuitenkin mun makuun. Tykkään kaikesta pikkutilpehööristä, eikä tuohon saisi edes sovellettua mitään kivaa.

Eniveis, mä yritän kuitenkin nyt pitää pääni ja hillitsen himoni shopata järjettömästi mitään, koska mä tiedän, että joulu-tammikuussa sitä rahaa sitten taas menee. Eikä se raha kasva puussa ja en ehdi koulun sivussa käymään ollenkaan töissä nyt, joten sitä suuremmalla syyllä.

Hmm.. no mä katoin vaihtarivuosia ja totesin, että joku Brisbane on tällä hetkellä se paikka, johon haluaisin lähteä. En halua lähteä Japaniin, koska se tuntuu olevan nyt jokaisen ernun toivemaa, enkä viitsi olla niin massaansulautunut. Eri asia olisi se, jos lähtisin kielikouluun, mutta vaihtarivuosi siellä on... ei kiitos. Australia puolestaan kuulostaa ihan hyvältä vaihtoehdolta, eikä siitä ole kuulunut kuin hyvää palautetta niiltä, jotka siellä ovat käyneet.

tiistaina, elokuuta 19

Labels or love

Viimepäivinä olen tuntenut oloni lähespä hilpeäksi, vaikka ulkona on ollut melko kakka keli. Venailen syksyä innoissani, koska ostin itselleni tosi kivan takin Zarasta ja haluaisin pitää sekä sitä, että nahkatakkiani jo. Tuo 17 astetta kuitenkin on vielä liikaa molemmille, kun tuolla pärjää villatakin kanssa jopa minunkaltaiseni vilukissa. Se uusi, luonnonvalkoinen A-linjainen kangastakki on kuitenkin ihana. Rakastan sitä.

Mä olen aina ollut sitä mieltä, etten löydä Suomesta muualta, kuin Henkkamaukasta, Zarasta ja Mangosta vaatteita - mut nyt olen tehnyt löytöjä! Siis kävin Lindexillä hakemassa sukkia, niin törmäsin aivan mielettömän kivaan mekkoon. Kukaan ei köyhtynyt kuin 25 euroa ja se sopii niin hyvin yhteen Burberryn huivin kanssa, etten voinut jättää sitä.

Lisäksi mä olen havainnut, että pitsi, mekot, sukkahousut, saappaat ja kaikki löysä on nyt vaan se juttu. Jostain syystä tuollaiset vaatteet imevät mua puoleensa - eikä saa unohtaa karvaa ja röyhelöitä! Sellainen romanttinen tyttötyyli on oikeasti niin ♥

Mä en tajua, miten tässä kävi taas näin, että ahkera oppilas oli kaksi päivää poissa koulusta. Kärsin elämääkin kamalammasta migreenistä taas ja tein kuolemaa säkkipimeässä, tosi söpöt Hello Kitty silmälaput silmillä ja korvatulpat korvissa. Luojan kiitos mulla on kuitenkin viimein kunnon lääkkeet siihenkin vaivaan.

Katsastin äsken Zaran nettisivua ja voin sanoa, etten ole törmännyt sekavampaan. Tuo inspiration -juttu on aika intresting.

Enkä ole vielkään löytänyt karvahattua mistään, vaikka olen etsinyt kissojen ja koirien kanssa. Metsästys jatkuu syksymmällä, tyydyn nyt vain uuden huivin ja vyön etsimiseen.

torstaina, elokuuta 14

Aktiiviopiskelija päivää. Fiilis on kuin jyrän alle jääneellä, mut oon yllättävän iloinen silti. En tosin ole koskaan ajatellut, että koulukirjat painavat _noin paljon. Mun ikirakas Marimekkoni ei tykkää niistä, koska se todella ritisee ja ratisee saumoistaan. No mutta, olen kuitenkin aloittanut koulun kunnialla ja niin pois päin. Olen jopa addiktoitunut niinkin viheliäiseen asiaan, kuin läksyt - oikeasti, minä luen niitä!

Hoidin tänään vitutusväsymystäni shoppailuretkellä. Löysin kivan mekon ja paitahärpäkkeen, missä on rusetti kaulassa. Rusetit, pitsit, röyhelöt ja sifonki ovat selkeästi se must -juttu. Niitä saa kaikkialta! Tosin olen rakastunut niihin, joten ei haittaa ollenkaan. Toinen suuri rakkauteni ovat nyt villatakit, joita muuten saa kanssa kaikkialta. Haluaisin sellaisen kirjavan, tosi retron villatakin.

Mutta nyt kuvia, ennen kuin nukahdan tähän, sillä olen oikeasti aika simahtamispisteessä. Aivokapasiteetti surraa matikanlaskujen ympärillä, sekä pohtii kemiallisia kaavoja.
Muodoton villakaapu nimeltään säkki. Olin niin in love tuohon heti, kun sain sen silmiini, etten voinut jättää sitä kauppaan roikkumaan. Tuo on niin kiva pitkähihaisen puseron kanssa, kun hihat jää silleen kyynärtaipeisiin lojumaan.

Mitäpä muuta olen ostanut? farkut, kenkiä, liivejä, paitoja ja niin edelleen. Olen silti vyöpulassa. Minulla on tasan kaksi käyttökelpoista vyötä, koska niittivyö ei ole kaveri juuri tällä hetkellä.

Topshop on jokin rakkauteni kohteista tällä hetkellä. Tosin Liz Lisa raastaa aivojani for real, mutta kenties selviän vielä muutaman sekunnin murto-osan ilman niitä vaatteita. Japanista sitten. Japanista sitten. Hoen samaa monen muun asian kanssa, etten vain repeä ja lankea heräteostoksiin, joita teen n. joka toinen päivä.
Mutta tosiaan, Punk couture on aika nam omalta osaltaan. Tykkään noista Topshopin vaatteista ja olen ikikatkera, kun niitä ei saa mistään. Fail. Tosin Wonderland mallisto on kans aika jees.









Topshop. ♥

sunnuntai, elokuuta 10

When my camera was still working

Mä en todella tiedä, johtuuko elektroniikkalaitteiden hajoaminen siitä, että olen nainen. Jokatapauksessa mä olen aivan haka hajoittamaan niitä. Tällä hetkellä ostettavien listalla on uusi kamera (vanhasta hajosi eilen näyttö) ja uusi puhelin (se on ollut rikki jo luoja ties kuinka kauan). Mä jopa tiedän melkein, mitä haluaisin, mutta melkein tiedän myös sen, että tietyistä pienistä syistä, joita myös kouluksi kutsutaan, mulla ei ole juuri nyt ihan hirveän suuri budjetti.

Muttamutta, ostin tuossa taannoin kivoja vaatteita, joista mulla tosiaan oli tarkoitus postata tänne kuvia. Saatte nauttia rakastettavan hyvästä kuvanlaadusta. Tiedättekö, en tykkää yhtään kameroista, jotka liikavalottavat kuvat, ja joissa ei ole mitään säätöjä, joilla sitä valotusaikaa saisi muutettua.
Paitajuttu ja mekkoasia. Tuosta paidasta nyt ei saa paskaakaan selvää, mutta jokatapauksessa on musta kangas t-paita, jossa on napit olkapään kohdalla ja huge rusetti kaulassa. Tykkään siitä, vaikka se ei nyt ollut ihan juuri sitä, mitä käytän. Jokatapauksessa se oli rakkautta ensisilmäyksellä. Sitten tuo mekkoasia. Ah, ihana mummomalli, jossa on napit koko matkan alas asti. Rakastuin siihen suunnilleen sillä hetkellä, kun näin sen.

Liiviasia, joka on aika epämääräisen värinen tuossa kuvassa. Sen pitäisi olla luonnovalkoinen. Mutta tuo on jotain, mitä olen hakenut about kauan. Nyt sain sen! Lämpötilasta (okei, jotain +15) huolimatta, olen kiitänyt tuo päällä pitkin maita ja mantuja. En raaski jättää sitä enää kotiin, koska tuo on aivan mielettömän ihana vaate. Ja lämmin! Ja löysä! Ainut miinus on, ettei siinä ole taskuja. Olen sellainen kassialma, että mukana pitäisi olla about 10 kassia, niin ehkä kamat mahtuisi - vaihtoehtona on isot taskut.

Epämääräisiä paitoja. Yksi valkoinen talonpoikaispaita, johon rakastuin heti, kun se sattui käteen. Yksi luonnonvalkoinen röyhelöhorhelö kauluspaita, jota rakastan suunnattomasti. Ja yksi huge valkoinen t-paita, joka olikin aika epic fail, mutta josta keksin tehdä mekon.



Villapaita! Löysin siis villapaidan, jota jopa minä, villaa suuresti kammoava ihminen, suostun käyttämään. Röyhelöt on suuri rakkauteni tällä hetkellä, kuten myös pitsikuvio.

Mekkoasia, josta mulle tuli mieleen Sinkkuelämää jostain syystä. Mä en todella tiedä, onko tuo kovinkaan kätevä näin syksyä vasten ostettuna, mutta tykkään tuosta. Sovellan sitä johonkin ja varmasti myös käytän.

Tavoitteena on tällähetkellä, että saisin mahdollisimman paljon käytännöllisiä vaatteita haalituksi joulukuuhun mennessä. 15 päivää Japanissa omin avuin tietää nimittäin, että mun pitää viedä vaatteita pesuun, enkä tosiaan raahaa niitä sinne joka päivä. Siispä kangaspaidat ja villatakit on aika ihmisystävällinen vaihtoehto. Joskin tietäen itseni, rakastan viritellä päälleni kaikkea outoa, joten varmastikin raahaan mukaani taas vaatteita, joiden käytännöllisyys on aika 6-0. Mutta ei se mitään haittaa, minäpä ne sinne raahaan ja minäpä niitä käytän.

Huomenna alkaa koulu! Luoja, olen jo lähes unohtanut, mitä sellainen on. Kolme vuotta nuorempien kanssa opiskelemaan lukioon. Mietin tosissaan, miten tulen taas menestymään, mutta pakko se kai on menestyä, koska en todellakaan aio enää vaihtaa koulua. Valkoinen kotsa mulle, kiitos. Eikä se ole kuin kolme vuotta yleistä aivojen piinaamista lukemisella ymsyms. Selviän kyllä.

Olen melkeinpä kateellinen, kun kaverit lähtevät vaihto-oppilaiksi. Haluaisin itsekin kymmeneksi kuukaudeksi jonnekin kauaspoishus. Ehkä Australia olisi kiva? Tai Jenkkilä. Tai Japani? Kaksi on lähdössä Japaniin, ja minä koen kateudesta vihreäksi muuttumista.

Tällainen puhelin mulle, kiitos!

keskiviikkona, elokuuta 6

Ah, olenpas ollut hiljaa monta päivää. Selvästi illat on menneet jossain muualla, kuin koneen ääressä istuskellessa. No, tulipahan koettua todella random j-bändi - tai no koettua ja koettua, mutta kuitenkin. Glorialla oli kyllä ihan kivaa, ei siellä tarvitse edes olla kummoisia bändejä, kun on keikkafiilis. Joskin Ultranoir - herranisä, mitä musiikkia! Harvoin mä sanon, etten kestä kuunnella, mutta tuo oli kyllä sellaista... ulinaa, ettei kestänyt. Pahoitteluni, mutta industrialnewwavegothicrockwhatever ei oikein iskenyt, ei ainakaan siinä muodossa.


Ah, Vivienne ♥ Kuolin hyvinkin lahjakkaasti, kun nuo ilmestyivät postiin. Olematta siis mitenkään addiktoitunut Vivienneen, niin mun on aivan pakko vain kuolata noita päivästä toiseen. Tosin kaulakoruun voisin vaihtaa pidemmän ketjun, että se roikkuisi hieman alempana, kun tämä 38 senttinen ketju on aika lyhyt ja se koru jää tuohon solisluiden väliin.





Olin tosiaan sitä mieltä, että mustat korkkarit on must have nyt syksyllä... lopputuloksena omistan kamelinruskeat. Nuo ovat huippupaskat jalassa, mutta huippuhyvännäköiset farkkujen kanssa. Kauneuden eteen kärsitään, niin mä tänään totesin kaupassakin, kun nappasin nuo mukaani.








Tämä laukku oli omalla tavallaan niin karmea, että se oli huippumakea. Oli siis pakko saada, en raaskinut jättää sitä, kun se iski silmiini. Mietin juuri, miten kiva mekkolaukku tuo on. (ostan ensin ne mekot)








Ranneasia. Kuvanlaatu ignoorataan, samoin ah niin laitetut kynnet. Tuo rannekoru oli vaan oikeastaan aika superkiva. Toisinaan halppiskaupoista tekee löytöjä, koska H&M on kiva kaveri kaikkia edellisiä koskien.

Mitäs muuta, no viikon aikana olen shopannut tilini tyhjäksi. Oli pakko saada pari lirtti, liiviasiaa, farkut ja mekko. Sekä tietty sellainen kynähameen mallinen hame, missä on henkselit, en voinut vastustaa, vaikka varmasti sullon itseni kureliiviin ennen sitä hametta. No can do.

Kiitos ja kuittaus, nyt menen nukkumaan. Rakastan epäinhimillisiä työaikoja. <3