It's saturday night

Tiedättekö mitä? saan vasta vanhat postaukset Japanista tehtyä ja olen jo lähdössä uudelleen. 2.6. on lähtö Tokioon kavereiden kanssa ja voin sanoa, ettei yhtään harmita, vaikka olenkin nyt 3000 euron veloissa - opintolaina on kiva kaveri, sillä maksetaan vuokratkin <3 Mutta ei siitä sen enempää, tänään mä kerron teille Tokiosta noin yleisesti, et mitkä oli fiilikset. En tee matkaraporttia, mun aivotoiminta ei riittäisi siihen, mut kerron teille... mitä tulee mieleen.

Koti. Noin ensimmäisenä päivänä saapumisen jälkeen. Noi tatamihuoneet vei mun sydämeni aivan täysin, koska... mun mielestä oli ihanaa aamulla vetää toi ikkuna auki, katsoa kadulle ja meikata siinä samalla. Sit juoda just jotain Liptonin purkkiteetä ja vaan nauttia siitä fiiliksestä, mikä oli joka aamu, kun heräsin Tokiossa. Mulle tulee ikävä niitä aamuja. Oli ihanaa, kun aurinko paistoi ja oli valoisaa. Ihan eri fiilis, kuin Suomessa.

Omotesando. Ja siis pieni tyttö meni päästään pyörälle nähdessään Chanelin, Bvlgarin jne. vierekkäin ja ne ihmiset! Yksi asia mitä mulla tulee ikävä, on ihmisten tyylitaju ja se, miten rauhallisilta ne näyttää. Tänään ollessani kaupungilla kiinnitin huomiota siihen, miten paljon tyylitajuttomampia ihmisiä Suomesta löytyy ja ihmiset tuntuvat suurimman osan ajasta olevan kamalan ärtyneitä. Se vaivaton fiilis, joka tuolla vallitsi, on varmaan yksi niistä numero ykkösistä, joita tulee ikävä ja vie taas aikaa tottua siihen, että Suomessa vaan asiat on vähän toisin joidenkin asioiden kohdalta.
Eikä tässä tosiaan ole kyse siitä, että tekisin Tokiosta unelmakaupunkia ja Japanista unelmamaata, olen vain sitä mieltä, että joiltakin osin asiat siellä sujuu paljon paremmin kuin Suomessa. Muoti on yksi näistä asioista.

Asakusabashi ja sen randomit pikkukadut olivat rakkautta. Asuttiin siis tuolla alueella, n. 3 minuutin junamatkan päässä Akihabarasta. Vaikka toi alue ei ollut niin eläväistä kuin monet muut, niin tuolla oli tosi helppo asua ja olla - kauppa oli lähellä, samoin leipomo ja mäkki, eikä juna-asemalle kävellyt kuin viitisen minuuttia hostellilta.
Tuolla kaduilla oli ihana aamulla kävellä ja katsella kun pojat käveli kouluun - meidän lähellä oli koulu - ja pukumiehet fillaroi/ käveli isommalla porukalla kohti asemaa. Noi kadut oli aamulla tosi eläväisiä, mut kuitenkaan siellä ei tullut sellainen ruuhkaärtymys, joka Suomessa iskee tosi usein.

Shibuya. Kaikkea siinä kaupunginosassa tulee ikävä; kauppoja, ihmisiä, tunnelmaa. Se, miltä Shibuya näytti illalla, oli jotain ihan uskomatonta. Oli ihanaa seistä tuossa risteyksen vierellä ja katsoa, kun ihmiset vaan menee ohi. Tai vaihtoehtoisesti Shibuya 109 (2) tokassa kerroksessa olevassa kahvilassa, josta näki hyvin ihmisiä. Oli aivan mahtavaa.

Akihabara. Kokonaisuudessaan tuo paikka oli aika miesten mekka - ihan jo senkin takia, että suurimmaksi osaksi siellä liikkuva porukka on miehiä. Oli hassua saada osakseen niin paljon tuijotusta, kun meni tsiigailemaan läppäreitä johonkin elektroniikkakauppaan - tai vaihtoehtoisesti jotain hiustenkihartimia jne. Se oli oikeasti hassua. :D

Harajuku. Paikka, jota mä jäin kaipaamaan varmaan eniten, ja jossa mä olisin voinut viettää vielä paljon enemmän aikaa vain, koska tuolla oli ihanan kodikasta kaikesta siitä ruuhkasta ja ryysiksestä huolimatta. PS. Harajukun Purikura-paikkaa jäi ikävä. ♥

Kokonaisuudessaan siis Japanista jäi hyvä mielikuva - aika erilainen, kuin mitä se alkujaan oli. Tokio on suurkaupunki, joka tuntuu pieneltä. Missään vaiheessa mulla ei ollut olo, että siellä asuu 33 miljoonaa ihmistä. Ja käsitys, joka monella ernulla on näiden lähtiessä Japaniin, naurattaa mua melko suuresti. Koska kuten joku HC-punk täällä, on j-rock siellä underground, ei mikään iso juttu, jota toitotetaan joka paikassa. Kuten yksi tyttö meille sanoi: "Kannattaa etsiä erinäköisiä ihmisiä, jos haluaa löytää sinne." Etsittiin silloin Like an Edisonia Shinjukusta ja oltiin totaalisen out.
Ihmisten tyylikkyys siellä oli ihana asia ja se, miten ne vaatteet siellä kannettii. Kun täällä tyttö menee piikkikoroissa ja minihameessa, sanotaan ihan liian helposti "huora" - siellä mä näin ko. asuyhdistelmään pukeutuneita tyttöjä joka päivä ja omissa silmissäni ne oli tyylikkäitä. Kaikki taitaa loppujen lopuksi olla kiinni siitä, miten ihminen asunsa kantaa, eikö vain?
Lisäksi Tokion streetstylien kirjo on jotain, jota ei voi kuin ihailla. Mä olen niin kateellinen siitä, miten siellä osataan pukeutua ja miten se saadaan näyttämään hyvältä. Ne miehetkin - suomalainen kaksilahkeisten kasti kalpenee alta aikayksikön, kun rinnalle lätkäistään japanilaisia miehiä. Eurooppalainen ja aasialainen katumuoti eroaa toisistaan kuin yö päivästä - molemmissa on puolensa, mutta se uutuudenviehätys tuolla sai mut hehkuttamaan sitä.
Asenteet. Ihmisten vaivattomuus ja se rento, mutta kuitenkin kiireinen tunnelma olivat jotain, johon kesti tottua. Suomessa on tottunut junissa ja busseissa töniviin, kiukkuisen näköisiin ihmisiin. Japanissa siitä ei ollut tietoakaan, ruuhkajunassa oltiin sulassa sovussa ja pilkittiin oikealle pysäkille asti - miksi suomalaiset tuntuvat aina vain ärtyvän kun on bussissa ahdasta? ja miksi se laukku täytyy pistää siihen viereiselle penkille niin, ettei kukaan muu pääse istumaan?

Mitään pahaa sanottavaa mulle ei jäänyt. Tokio on kaupunki, johon oli helppo kotiutua, mutta jossa en kuitenkaan pysyvästi haluaisi asua. Se on eksoottinen paikka, jonne haluan aina uudestaan, mutta haluan sen pysyvän sellaisena - en halua tehdä siitä kotia ja itsestäänselvyyttä.

Keikasta myöhemmin~ Nyt kello on liikaa :)

♥ Maria