maanantaina, syyskuuta 14

3½ months left

Ja sitten takaisin Tokioon. Kyllä - kun kyseessä olen minä, alan jo nyt pohtia, että mitä kaikkea tarvitsisin. Siis huom! Tarvitsisin - yleensä vain kaikki tarvittava jää ostamatta ja raahaan kotiin kaikkea sitä, mitä ei todella pitänyt ostaa. Mutta tiedän kuitenkin, että keskitän shoppailut Cocolululle ihan vain sen takia, että muuten tilailen taas paniikissa tavaraa sieltä ja lopputulos on erittäis kallis, kun postarit Japanista Suomeen kun eivät ole siitä halvimmasta päästä. Mutta, otin kuitenkin nyt kohteeksi 109 nettikaupan ja katsastin vähän syksyn valikoimia. Miten jotenkin tuntuu, ettei mikään ole muuttunut sitten viime syksyn? Paitsi ehkä paljettien määrä, joka thank god, on hieman minimaalisempi kuin viime vuonna.

Ostoslistassa on tällä kertaa ainakin korkokenkiä ja paitoja, koska olen todennut, etten koskaan raahaa tarpeeksi paitoja mukanani kotiin ja sitten ketuttaa. Japanista kuitenkin saa paitoja, joita ei muualta saa ja ne sopivat kivasti menovaatteiksikin, toisin kuin henkkamaukan rätit, joita näkee melkeinpä kaikkien päällä. Ei sillä, ettei H&M:stä saisi mitään kivaa, on vaan ikävää seistä baarin vessajonossa ja nähdä sama toppi 5 muun tytön päällä.

Piti oikeasti tehdä kuvaspämmi tähän, mutta voimat uupuivat (taas) kesken, sairastaminen on on kivaa. :D Mutta tässä nyt kuitenkin jotakin, jotenkin salainen intohimoni Liz Lisaan heräsi jälleen kerran.



Korkkareita! Ja nimenomaan sellaisia korkkareita, joissa on jotain ideaa. Olen onnellinen siitä, että mulla on oikeasti tosi pieni jalka, joten löydän poikkeuksetta mistä vain kenkiä Japanissa. Niittikorkkarit olisi aika päheet, nimenomaan tuollaiset, missä olisi paljon yksityiskohtia. Ok, tarvitsen mustat peruskengätkin, mutta olisi kiva saada jotkut hiukan erikoisemmatkin. Suomalaisten kenkäkauppojen valikoima kun on aika suppea, ainakin siinä hintahaarukassa, mitä minä suostun korkokengistä maksamaan.





Mustavalkoisia paitoja, nimenomaan tuollaisia isoilla printeillä varustettuja. Rakastan vaatteita, joissa on ihan älyttömiä tekstejä, jotka eivät tarkoita mitään. En ole kertaakaan Cecil MCBeeltä löytänyt mitään, mutta tuo toisena oleva paita on kyllä kiva.



Neuletakkeja ja huppareita. Tajusin juuri kun kaappeja tutkin, ettei mulla oikeasti ole käytännössä mitään kivoja neule- tai trikootakkeja. Huppareistakin on vain Cocoa ja yksi Rose Fan Fanin huppari, joita tykkään käyttää.





Hameita ja mitä enemmän röyhelöitä, sen parempi. Liz Lisan ja Tralalan hameet ovat niin ihania, sääli vain, että molemmissa on eräs ongelma nimeltä lyhyys - on oikeasti ahdistavaa liikkua hameessa, jonka alta alushousut vilkkuvat, ellei ole paksuja sukkahousuja. Mutta silti, tiedän jo etukäteen, että raahaan taas pari kotiin ja itken sitten, kun en uskalla Suomessa lähteä ulos ovesta niiden kanssa. Olen huomannut sen, että Japanissa on helpompi mennä lyhyen hameen kanssa ulos kuin Suomessa, suurimmaksi osaksi se taitaa johtua siitä, miten suomalaisilla on hurmaava tapa suhtautua minihameisiin etc. kovin suopeasti.







Ruutuja ♥ Pari kivaa onepiecea olisi kiva saada, ainoa ongelma näissä on vain yleensä se, että rinnanympärys on a way too small, joten taidan taas haaveilla. Mutta Liz Lisan hippikukkapaitoja ostan, koska niissä on yleensä joku shirringin tapainen selässä tai ne ovat tuollaista löllömallia, joka ei onneksi kuitenkaan ole sellaista, joka vain korostaisi rintavuutta.

Mutta nyt hyvät yöt, lähden sairastamaan sängyn puolelle.


4 kommenttia :

Jade kirjoitti...

ää mäki haluun jo japaniin shoppailee D: ! viis kuukautta odotusta mulla vielä..... no mutta :D

ihanat noi niittikorkkarit ! mäki tahon jotku tollaset <3____<3 ~

Anonyymi kirjoitti...

Oot niin onnekas kun voit käydä Japanissa niin kovin usein. *___*

Anonyymi kirjoitti...

Minkä kokonen jalka sulla on jos voit kerran käyttää japsien kenkiä? :D

Maria kirjoitti...

Yumi, ne on ihanat *w*

Anonyymi, 35-37, riippuen ihan kengistä :D