torstaina, syyskuuta 17

10h myöhässä

Yritin taas leikkiä photarilla tänään, mutta totesin, ettei oma hermorakenne riitä siihen. Lähinnä mua ärsyttää se, etten osaa teksti layerin kanssa sitä ctrl + klikkaus juttua, jolla saa tekstin valittua ja tehtyä siihen reunukset. Kahden päivän tappelun jälkeen päätin luovuttaa ja todeta, että ehkä käytän ko. ohjelmaa vain kuvien pienentämiseen ja värien muokkaukseen, niin mitään ei ala lentämään enkä ala kiukuttelemaan kamalasti. Joten jos joku fiksu osaa neuvoa hyviä PS tutoriaaleja, niin kertokaa toki minullekin. :D

Kannattaa olla kipeänä, huomasin sen tänään. Äiti nimittäin osti mulle Nintendo DS:n vaaleanpunaisena. Tiedän ainakin, mitä ostan Japanista - a lot of blingejä ja koruja, niin saan siitä samanlaisen romukasan kuin edellisestä puhelimestani.

Tänään ei oikeastaan ole tapahtunut muuta merkittävää kuin se, että kävin ulkona ensimmäistä kertaa viiteen päivään. Sen jälkeen sitten olenkin vain lagannut väsyneenä ja istunut koneella tekemässä ei yhtään mitään. Se on inhottavaa, kun sairastamisen jälkeen on aina niin vetämätön olo, että ulkona käväiseminen vie kaikki voimat. Ensi viikolla sitten töihin.

Tiedä taas, minne aika on mennyt - for real, 100 päivää aikaa lähtöön. Tuntuu hassulta, äsken me vasta ostettiin liput, nyt siitäkin on jo yli kuukausi. Aika menee kamalan nopeasti ja sitä nopeammin se taas alkaa menemään, kun syksy ja talvi tulevat. Tavallaan olisi ihan kivaa, että se syksy jo tulisi - tykkään viileistä ilmoista ja syysvaatteista, mutta toisaalta haluan kesän takaisin.




Farkut - Cocolulu
Huppari - Cocolulu
Toppi - H&M?
Vyö - Cocolulu

Se kamerajalusta olis kiva... Lisäksi katsastin taas järjestelmäkameroita ja himoitsen Nikonia, mutta ehkä tällä omalla Canonilla nyt pärjää, kun en kuitenkaan muuta kuvaa kuin omaksi ilokseni.









3 kommenttia :

Anonyymi kirjoitti...

Kai toi Herttuatar on sun oma? Haluan nähdä sen *naur* Ja jos sun DS häviää, se ei ollut minä♥

Maria kirjoitti...

Lol muru, mun DS lähtee tasan yhtä kauas musta kuin Tsurugi (lue: it's not moving). On se mun oma, voidaan katsoa sit kun raahaat itsesi meille. >:D

ida kirjoitti...

Miks musta tuntuu että luen ainä täältä että oot kipeenä jnejne :DDD tai siiis äää kun ite oon niin harvoin ja sit vaan luen kaikkien muitten blogeist kun he ovat kipeänä :'''DDDD

mut siit aaa DS! DSi vai lite? Ite meinasin hankkia sellasen joskus tuossa kesällä mut jäi vaan aikeeks kun totesin että PSP on käytännöllisempi ja FF siinä on selkeesti parempi.