sunnuntaina, marraskuuta 29

1st Advent



Meille oli ilmestynyt pikkujoulukuusi olohuoneeseen ja olin ihan haltioissani (kissojen lisäksi...) Vaikkei olekaan sellainen olo, että joulu on reilun kolmen viikon päässä, niin kuusen kynttilät ja pallot ja joulukoristeet muutenkin on ihania, rakastan niiden hipelöimistä. Stockan sisustusosasto on aina ihan tappoa mulle joulun alla, koska siellä on niin paljon kaikkea ihanaa!

Kuinka moni on juhlinut jo pikkujouluja? Ensi viikonloppuna itse olisi tarkoitus kekkeröidä Hennan kanssa ja käväistä vähän ulkoilemassa yhdessä pitkästä aikaa. ♥

Mut sain lahjoja!



Lacosten suosikkituoksusta tollanenlahjapakkaus. Touch of Pink on mun suosikki ollut monta vuotta ja olin ihan innoissani, kun sain tuon. Lisäksi toi laatikko on niin söpö! Laitan varmaan kynsikamat tuonne, kunhan se tyhjäksi tulee.



Tein pitkästä aikaa kynsillenikin jotain, kun nyt saan pitää pitkiä kynsiä. Pohjana geelikynnet made by me. :D Tosi onnistuneet ja silleen. Sit päällä Dependin hopealla hilelakalla tollanen vino manikyyri ja valkoista mitä toi on... kynsiteippiä! Näyttää livenä kivammilta. Mut ensi tai seuraavalla viikolla saan onneksi kunnon koristelujuttuja kynsiin, niin teen uudet. Pitää hakea lisää geelijuttuja myös. Mä siis teen geelit ilman UV-lamppua sellaisella aktivaattorisysteemillä, haluaisiko joku siitä jotain tutoriaalia?



Nomination-rannekoruun vähän paloja. Toi Mikki Hiiri on ihan sikasöpö. Sain sen ja tuon kruunun Englannista ja noi tähdet on olleetkin tuossa jo jonkin aikaa. Nyt on kaksi rannekorua jo, mitä en riisu. Transcoreakaan en oo ottanut sen jälkeen kertaakaan pois kun sen sain. :D

♥ maria

6 kommenttia :

Aija kirjoitti...

aa sun kynnet on tosi ihanat! ^^

Melsa kirjoitti...

ihanat kynnet!

Anonyymi kirjoitti...

miten tehdää geelikynsejä?
missä voi hankkia niitä/niiden tarvikkeita?

Anonyymi kirjoitti...

Tollanen geelikynsi tuto olis tosi mukava =) ja nuo kyntes on ihanat ^^'<3

Kati kirjoitti...

musta ois muuten kiva naha joku tammonen kynsituto, ku en tajuu en sitte millaan miten noita oikeen tehaan :D oon ebayssa kaikkia noita juttuja katellu, mutku en vaan tajuu miten niista purnukallisista syntyy rusetteja sun muita hompotyksia! eli tutoa peliin! :D

Anonyymi kirjoitti...

JOO GEELIKYNSITUTOA PELIIN VAAN KIITOS !!!! <3