tiistaina, joulukuuta 30

109



Sibuya 109 oli aika kokemus talle tytolle kieltamatta, eilen tosiaan kun oltiin tokaa paivaa Japanissa, niin tuli vierailtua tuolla. Oli aika siistia kierrella niissa vaatekaupoissa, vaikka kuumaa ja meluisaa olikin. Kun on tottunut siihen, etta tarvii hiljaisuuden vaatteiden kokeilemiseen, niin 109 oli aika shokki taustalla jumputtavan teknon takia. Sain ikuisen paansaryn varmaankin, vaikka sit kavinkin Liz Lisalla jne. shoppailemassa.

Muuten Tokio on aika... random. Ma en tieda mita odotin, mutta mitaan kulttuurishokkia ei kuitenkaan sitten tullut kun tanne tulin. Hiukan ehka oli pienta hakemista junalinjojen kanssa, mutta pakko sanoa, etta viihdyn taalla hyvin - huolimatta siita, etta hostellissa on kylma kuin pakastimessa.

Tanaan oli vuorossa Harajuku part 2. Oltiin siella jo eilen, mutta jotenkin sitten ei vaan loydetti sita mita oltiin hakemassa. Tanaan sit sain jo pari paitaa hankittua ja Vivienne Westwoodin laukun (saatte kuvan kun kotiudun)

Eipa tassa enempaa talla eraa, voikaa hyvin ja hyvaa uuttavuotta!

<3 Maria

perjantaina, joulukuuta 26

Million miles away



12.1.2009 sitten takaisin! Voikaa hyvin ja kokeilen päivitellä tätä Japanistakin.

♥ Maria

torstaina, joulukuuta 25

Christmas is all around me


Sukuloitu, syöty ja paketit avattu - missä on joulufiilis? tuntuu kuin tämä olisi ollut vain päivä muiden joukossa, ei suinkaan aatto. En vain tavoittanut missään vaiheessa sitä sosiaalista ja iloista oloa, joka yleensä jouluun kuuluu. Kenties kipeily vie vähän voimia, mutta jostain syystä ei vain motivoinut tänä vuonna tämä touhu. Tosin melkeinpä tiedän sen, että syynä on kipeänä olemisen lisäksi stressi, joka koskee lauantaita ja sitä, että tosissaan joudun eroon poikaystävästäni kuukaudeksi ja kaikista muistakin kolmeksi viikoksi. Harmittaa nyt, kun Tatun loma olisi ollut juuri sellaiseen aikaan, kun itse olen Japanissa.

Mutta kuitenkin, lahjoja.. no niitä ei ihan rehellisesti sanoen juuri tullut. Tädiltä ja kummitädiltä sain astioita, jotka jätin suosiolla paketteihin, että voin viedä ne alakertaan odottamaan, että oma kämppä jostain löytyy. Sitten sain suklaata, pyjaman, tyynyliinoja, pyyhkeen... siis kaikkea täysin käyttötavaraa, en mitään erikoista. Mutta en mä kyllä lahjoja pyytänytkään :---D Kavereiden lahjat olivat tänä vuonna kyllä ihan loistavia, kiitos heille lahjoista ♥

Lumenen kosteusvoide ja suihkugeeli, Hello Kitty pyjama ja sukat, suklaata, pyyhe ja Muumi tyynyliina. Tuosta tosissaan puuttuu 24 h astiaston lautaset ja teemukit, jotka sain, sekä KoKo astiaston valkoiset ruokalautaset. En nyt kuitenkaan oleta, että mun astiasto kiinnostaa ketään niin hirveästi. :_D Mutta sain 50 euroa ja ajattelin ostaa jonkun kiharrinasian, kun tulen Japanista.

Suosikkilahja aivan ehdottomasti! Halvaksi hajuvedeksi tuo on aivan ihanaa, sellainen raikas, tyttömäinen tuoksu, mitä voi käyttää arkenakin. Ja tuo pullo *ww* Sen takia itseasiassa halusin koko hajuveden - olen ihan hulluna tuollaisiin suihkautusasioihin. :D

keskiviikkona, joulukuuta 24

Tää näyttää melkeen samalta kuin juhannuksena !

Keskustelumme äidin kanssa oli aamupäivällä kovin antoisa, kun puhuttiin joulupöydästä - se tosiaan oli samanlainen kuin juhannuksena, mutta luojan kiitos se ei ollut se virallinen joulupöytä - ainoastaan pikaratkaisu pelastamaan tyhjiä vatsoja ennen kuin se joutui lähtemään töihin. Huomenna sitten vasta kunnon ruokaa (ja toki tänään illalla myöskin)

Aukaisin jo yhden paketinkin tuossa, mutta teen huomenna sitten lahjapostauksen, kun en tänään kuitenkaan ehdi, ilta tulee venymään pitkäksi. Arabian 24 astiaston lautasia sain kuitenkin lisää ja pari kulhoa. Jes ! Jos jostain mulla ei ole puutetta kun muutan, niin astioista, koska niitä on paljon.

Päivän asu hei! Ei olekaan pitkään aikaan ollut, kun olen lagaillut ja kamera lagaa edelleen, siinä on tarkennuksella joku pieni ongelma ja kaikki kuvat on sumeita. :<
Mutta,

Paita JC
Farkut H&M
Vyö Friis & co.

Friis & co.sta tuli mieleen poikaystäväni fiksu lause viikonlopulta. "Tää on ihan selkeesti joku vaatemerkki." Se oli niin söpöä, kun se räpelsi sitä liljakoristetta ja pohti, että mikä se on~ Muutenkin kommentit sieltä suunnalta on niin söpöjä, kun tulee kyse vaatteista tai meikkaamisesta. Meidän yhteisymmärryksemme sillä saralla ei ole kovinkaan suuri.

Mutta - nyt joulun viettoon sukulaisten luo! Huomenna jatkuu~ Syökää paljon hyvää ruokaa ja saakaa kivoja lahjoja. ♥

tiistaina, joulukuuta 23

Hyvää joulua !


♥ Maria

maanantaina, joulukuuta 22

30 cm

Kävin varaamassa tänään ajan sinettipidennyksille. Helmikuun 20 päivä saan sen kauan kaipaamani 30 cm lisää pituutta tähän pehkoon - sellaista pähkinänruskeaa, eli musta tulee vihdoinkin kunnon brunette eikä tällainen epämääräinen sekavärinen moppitukka. Eli siis torstain kampaamokäynti sukkasi pahasti, mun luottokampaajani mokasi ensimmäisen kerran tämän kanssa ja tuloksena on... PUNAINEN TUKKA! Siis tästä piti tulla ruskea, mutta kuparisävyä tuli mukaan liikaa ja väri ei sitten vain toiminut kuitenkaan, lisäksi otsatukka on aivan liian lyhyt, eikä sellainen "revitty" mitä pyysin.

Mutta Taija lupasi nyt sitten huoltaa kynteni ja laittaa sinetit 300 eurolla, enkä voinut kieltäytyä mitenkään. Siis lisää tukkaa <3 sitten tämä ei ole sellainen lirtti enää ja saan kivat kiharat laitettua, jos vain haluan. Ei enää suoraa tukkaa <3 tai jos suora, niin ainakin se on sitten hiukan pidempi kuin nyt.

Mikä siinä muuten on - kun ihminen omistaa kivat pitkät hiukset, niin yleensä haluaa lyhyemmät, sitten kun ne on lyhyet, haluaa pitkät. Hassua, eikö?

PS. Millaisia pidennyksiä teillä on hiuksissa ollut?
PPS. Kiitos, yli 1000 lukijaa <3

Kysymyksiä ja vastauksia vol 2

Kiitos kysymyksistä, erityisesti Cherriesin kysymystulva hymyilytti mua senkin takia, että uskalsit tosiaan sanoa mielipiteesi suoraan. Kiitos siitä!

Mutta, pidemmittä puheitta~

Missä tykkään shoppailla?
Ulkomailla, koska Suomessa tuo valikoima on melko rajallinen. Mutta koska mahdollisuudet shopata muualla kuin kotimaassa ovat aika rajalliset, niin suosin ZARAa ja Ginaa. H&M'stä löytyy joskus jotakin kivaa päällepantavaa, mutta suurimmaksi osaksi kuitenkin kaksi edellistä.

Mistä ostat laukkusi?
Friis & co.lta melkeinpä poikkeuksetta, tykkään niistä laukuista ja vöistä.

Lempivärisi vaatteissa?
Aa, paha, tykkään kaikista väreistä. Mutta musta ja valkoinen toimivat varmaankin parhaiten, niihin sitten voi yhdistää jotakin aina tarpeen tullen. Kuitenkin lasken myös vaaleanpunaisen lempiväreihini, koska jotenkin tuota kaikenlaista pinkkiä vaatetta on tuntunut kertyneen kaapin kätköihin.

Mikä on vaatekokosi?
S tai 36, farkuista 27" eli sellainen aika semiperuskokoinen ihminen.

Olet sanonut olevasi lyhyt, kuinka pitkä olet?
158 cm

Aikaisemmin kirjoitit yhdessä postauksessa kissanpennusta (oliko sen nimi Mini?), miksen olen löytänyt lupaamaasi kuvaa?
Varmaan syy on suurimmaksi osaksi siinä, ettei kyseinen otus pysy paikallaan sekunnin murto-osaa kauempaa silloin, kun satun kotona olemaan. Mutta kaivelin puhelimen muistista kuvan nyt :) Mini on tuossa pari kuukautta nuorempi kuin nyt, mutta samanlaiselta pieneltä lattiamopilta se edelleen näyttää. Ihana otus <3


Mistä ostat piilarisi?
Cybershopista tai Morticiasta

Lempikirjasi?
Luen paljon, joten paha sanoa mikä olisi se suosikkini. Tykkään Houkutus-sarjasta, Sormusten Herrasta, Keisari sarjasta... yleisesti historialliset romaanit ovat suosiossani. Fantasiakirjallisuudesta tykkään tietyissä määrin, mutta aika rajallisesti. Sormusten herrat ovat ne eniten pitämäni fantasiakirjat, niissä vain on sitä jotakin, että jaksan lukea ne uudestaan ja uudestaan.

Lempielokuvasi?
Mm... Sinkkuelämää, Sormusten herrat, japanilaiset kauhuelokuvat. Näissä on vähän sama kuin kirjoissa, että näitä on niin monta, enkä osaa sanoa sitä suosikkiani.

Lempi Disney -hahmosi?
Aristokattien Marie, se on niin liikuttavan söpö.

Mikä on BMI:si?
21.5

Unelmiesi auto?
Rakastan vanhoja urheiluautoja, joten vanha Mustang GT olisi melko ihana menopeli. Mutta uudemmista R32 Golf tai Nissan 350Z. Urheiluautot ovat rakkauteni <3

Millainen olit lapsena?
Sanoisin, että melko erilainen kuin nyt. Olin paljon säyseämpi ja hiljaisempi, mutta sitten taas olin silloinkin kamalan omapäinen, vaikken tuonutkaan mielipiteitäni esiin. Harrastin kaikkia perus tyttöjenjuttuja: ratsastusta, pianonsoittoa, voimistelua... ja sitten taas tykkäsin kaikista poikienjutuista samalla. Eli olin vähän sellainen poikatyttö kaikesta huolimatta, tykkäsin tyttömäisistä jutuista, mutta sitten taas Prätkähiiret jne. olivat kivoja ja tykkäsin leikkiä sotaa poikien kanssa.

Keräätkö jotakin tiettyä esinettä?
En. Ainoat mistä voin sanoa, että kerään edes niitä, ovat kaikki Vidolliin (lempibändiini) liittyvät tavarat sekä laukut ja kengät. En kuitenkaan kerää mitään tiettyä.

Mitä harrastat säännöllisesti?
Shoppailun lisäksi? urheilua, käyn salilla ja lenkillä ainakin neljästi viikossa. Lisäksi laulan bändissä ja soitan kitaraa sekä pianoa.

perjantaina, joulukuuta 19

keskiviikkona, joulukuuta 17

In & Out

Kymmenen asiaa meikeistä, ulkonäöstä, vaatteista ja tyylistä, joista pidän tai joita inhoan.

10 ASIAA JOISTA TYKKÄÄN:
Isot ja näyttävät laukut, koska vaikka vaatekokonaisuus ei olisi siitä eniten aikaa vieneestä päästä, pystyy hyvällä laukulla pelastamaan paljon. Yksinkertainen asu on ainakin kymmenen kertaa trendikkäämpi kunnon laukun kanssa. Siksi satsaankin laukkuihin.
Hopea, toimii niin koruissa kuin vaatteisakin ja on se ainut metalliväri, joka sopii mulle. Ostan yleensä aika hopeaisia koruja, sillä kulta vain ei ole se mun juttu. Se ei sovi mulle.
Bootcut - lahkeet, lyhyen tai vaihtoehtoisesti paksureisisen naisen ei ikinä kannata pitää pillejä - paitsi jos lahkeet ovat saappaissa. Bootcut malli tekee jaloista ensinäkin hoikemmat, mutta myös pidemmän näköiset.
Tyttömäinen meikki, siistit rajaukset, paljon ripsaria (ilman paakkuja), poskipunaa, huolitellut kulmat ja jotain söpöä huulikiiltoa - myös highlightit on jees. Gal-tyyliset meikit toimii aina, jos ne osaa tehdä oikein - siksi Eggin yms. lehtien tutoriaalit on aika jees aina.
Saappaat, korolliset, matalat, rypytetyt, löysällä varrella, tyköistuvalla varrella... mustaa, valkoista, ruskeaa. Saappaat kaikissa muodoissa on mun suosikkijalkineet. Ne sopii kesällä mikroshortsien kanssa ja talvella hameiden sekä farkkujen kanssa. Yhdet monikäyttöisimmistä jalkineista.
Pitkä paita & leggarit, söpö ja kiva yhdistelmä, josta itse tykkään ihan kympillä. Mua naurattaa se, että ihmiset jaksavat katsoa tätä tyyliä hieman kummeksuen, koska se oikeasti näyttää hyvältä! ainakin jos se paita on löysä - makkarankuoripaita & leggarit? ei.
Minihameet, siis ei sellaiset huorahtavat stretch-hamoset vaan farkkuminit, mustat ja siniset. Ne toimivat paksujen sukkisten ja saappaiden kanssa aivan mielettömän hyvin, eikä yläosankaan kanssa tarvitse tuskailla niin paljon.
Ylipolven sukat, aika harvan reidet sopivat tähän tarkoitukseen ja aika harva on keksinyt, miten ne sukat oikein pysyy ylhäällä :D Mutta kuitenkin aivan ihana keksintö ja ne näyttävät hyvältä, mikäli reidet ovat suhteellisen kapeat.
Piilarit, näillä saa niin monia eri sävyjä silmiin, etten voi kuin rakastaa niitä jo vain sen takia. Siniset ja violetit ovat oma favorite, mut on niitä muitakin ihania. Sen sijaan kaikki shokki-piilarit saisi heivata - ne on rumia.
Legginsit, hame, shortsit, pitkä paita... näille on niin monta käyttötarkoitusta.

10 ASIAA JOISTA EN TYKKÄÄ:
Rikkinäiset housunlahkeet, sellaiset teinien risoiksi kuluneet lahkeet ovat kamalia. Eikö niitä pöksyjä voi ostaa sopivan pituisina, pitää kenkiä jotka pitää lahkeet kuosissa tai lyhentää? kuraiset, revenneet lahkeet ovat kamalaa katseltavaa.
Skeittikengät, hyi! Varsinkin sellaiset jotka ovat suuret kuin valtamerilaivat, kuluneet, likaiset ja halvan näköiset. Ei näitä.
Stringit & farkut yhdistelmä, se tyyli, kun stringit kiskotaan esiin lantsareista ja kuvitellaan, että ollaan niin hot. Se saa ihmisen näyttämään halvalta, ei mitenkään hyvältä tai seksikkäältä - toisin kuin moni nuori tyttö tuntuu ajattelevan.
Kuiturastat, ne vaan näyttää mopilta/ madoilta. Se on toki vain mun mielipide, mutta itse ei koe, että tuo muovikasa päässä toimi yhtään mitenkään.
MicMacin pitkät fleecet, hyi. Tulee armaat yläasteajat mieleen x___X
Kulahtanut shokkiväri hiuksissa, tämä ernujen suosima tyyli ei vuosien saatossa ole muuttunut mihinkään. Jos jiirokkarilla on shokkivärjätyt hiukset, ne on cool, koska niitä hoidetaan. Jos jollain 14-vuotiaalla pikku Maijalla on kulahtanut, heinäpellolta näyttävä pinkki pehko, se ei ole cool - se näyttää kamalalta!
Hakaneulat vaatteissa, ei, jooko?
Rumat kajalit, liian paksut, huonosti piirretyt rajaukset on niin rumia - kuten myös kaikki kiehkurat ja koukerot, mitä tavallisella kajalilla yritetään taituroida naamaan.
Napapaidat, aiheuttavat saman reaktion kuin farkut & stringit yhdistelmä.
Halvat Seppälä tms. kassit, sitten kun ne on vielä kuluneita, likaantuneita ja niin äärimmäisen halvan näköisiä.

tiistaina, joulukuuta 16

Little more stupid

Ensimmäinen ilmoitus - aikavälillä 18.12. - 13.1. Voi päivittäminen olla aika hiljaista, etenkin 27.12.-13.1. Sillä Japaninmatka lähestyy ja lähden ensi viikon lauantaina, enkä pahemmin ajatellut bloggailla sieltä, kertoa kenties kuulumisia vain :3

Sitten muihin aiheisiin: Kiitos laukkupostaus -juttuasiasta. Voisin ennen lähtöä vielä tehdä postauksen, jossa esittelen laukkuni. Matkan jälkeen saatte sitten nähdä kaikki täydennykset. >D

Tänään ette saa oikein mitään, mulla on viimeinen koerutistus, aka 150 sivua historiaa vielä luettavana. Ja luin tänään jo yhden äikän kurssin pakollisuuksiin kuuluvan kirjankin, joten silmät killittää silkasta lukemisesta. Torstai-iltapäivällä palailen asiaan, koska saan uuden tukan silloin.

PS. Tammikuussa musta tulee pitkähiuksinen :3



Hyvää tiistaita kaikille !

maanantaina, joulukuuta 15

Inside mah bag

Multa pyydettiin juttua, jossa esittelen laukkuni sisällön. Lisäksi joku kyseli jotakin kalenteristani, joten here you go!

Uusi Friis & co.n laukku, joka oli puhdasta rakkautta ensisilmäyksellä. Huomasin tuon laukun ylähyllyllä ja totuus oli, että se oli PAKKO saada. Ja nyt se on mun *ww* ♥

Mun laukun sisältö on oikeasti aika tylsä, en juurikaan kanssa mukanani mitään, koska olen laiska korjaamaan meikkiäni tai mitään. Puuteri, huulikiilto -ja rasva, sateenvarjo, lompakko, lapaset, kalenteri ja avaimet. Ei muuta - siinä koko sisältö koko komeudessaan. Ennen oli mukana meikkipussit jne. mutta enää en jaksa, koska en kuitenkaan meikkaa koskaan kaupungilla tai koulussa ollessani.

Ostin pipon! Löysä, harmaa tupsupipo, jossa on hopealankoja *ww* Puhdasta rakkautta. H&M'n lastenosasto 5,90€

Sitten se kalenteri, no, se on ihan lukiolaiskalenteri, jonka tuunasin, mutta tässä pari kuvaa sisäsivuilta.

Motivaatio koulunkäyntiin on ollut huikaiseva ja tunnit kuluneet kalenteria koristellen paljon joutuisammin. :_D Ehkä sitten ensi vuonna, nyt menen lukemaan matikkaa.

Skarpatkaa mua! Kolme koetta, haluan selvitä kunnialla :)

sunnuntai, joulukuuta 14

Last of the small town playboys


Huppari JC
Minihame ZARA
Takki ... jostain
Laukku Friis & co.
Hapsusaappaat DinSko

Kärsin edelleen krapulaa liiallisten After Shockien jälkeen. Väsäsin kuitenkin uuden bannerin, mitäs mieltä olette?

torstaina, joulukuuta 11

Little girls never grow up

Koulussa oli tänään joku juttu, että olisi pitänyt pukeutua jouluisesti. En toki muistanut, joten lainasin sitten Violetalta tonttulakkia. Oli muuten melkoisen vamo olo, kun kilisin koko päivän hassusti. :_D Onneksi en ollut suinkaan ainut.

Päivällä oli päällä:
Paita GT
Hame GT
Huivi GT
Vyö Friis & co.
Lakki sponsored by Violetta

Lisäksi mä olen jotenkin käsittämättömän happamalla tuulella taas. Kenties alkava koeviikko stressaa, kun en jaksa lukea ollenkaan. Koulukirjat on maanneet kasassa jo monta päivää, enkä ole lukenut vielä sanaakaan, vaikka olen kokeillut motivoitua. Tällä hetkellä tosin lukeminen masentaa vielä enemmän ja motivaatio hukkuu ulkona vallitsevaan märkään ja mustaan keliin, johon en todella halua. Lisäksi mua väsyttää - koko ajan!

Mun lahjat tuli tänään <3 Pitäisi vaan jaksaa laittaa julisteet seinille ja katsoa Relieve your Blue Scar Final @ Shibuya AX
Ehkä voisin vähän lueskella noita lehtiäkin illalla, jos ei muutakaan tekemistä ole.

Viikonlopusta tulee jättetylsä, kun kaverit on jossain, se yksi siellä intissä ja vaan... väsyttää. Ehkä nukun :3

keskiviikkona, joulukuuta 10

Kun tytöt kasvavat aikuisiksi...

He alkavat miettimään omaa asuntoa, sisustamista ja kaupassa käymistä. Ensimmäinen uhkaava merkki on se, että tilasin Divaanin viideksi kuukaudeksi, sen lisäksi sunnuntaiviihteeksi on kehittynyt vuokra-asuntojen tutkiminen otsa kurtussa ja aivot opintotukilaskelmien ympärillä. Olen vain niin turhamainen, että haluan pitää elintasoni korkealla - valitettavasti lama-aika ei edesauta sitä - joten omaan asuntoon muuttaminen voisi olla huono idea, vaikka mä niin kovasti sitä haluaisin. Ehkä ensi kesänä?

Tiedän jo, mitä ostaisin... ja koska mun mielestä kollaasit on kivoja, niin tein IKEA kollaasin siitä, mitä haluan. Mulla on jo... neljä kirjahyllyä, joista yksi tulee makkariin, kaksi olkkariin ja yksi keittiöön - lisäksi mulla on telkkari, keittiönpöytä -ja tuolit, peilejä, mattoja, verhoja ja astioita. Sohva, sohvapöytä ja valaisimia vain puuttuu.

Tämä sisustusvimma on kamalaa, haluan vain paikan, jota voin sisustaa! Oma asunto olisi enemmän kuin tervetullut. Sopivan hintainen kaksio, mielellään pääkaupunkiseudulta - eli siis ei stadista vaan sen ympäristöstä tai jos ei sieltä, niin Turusta. Ja koska olen vaativa niin tiedän, etten löydä sitä asuntoa ikinä. :) Mutta ainahan voi toivoa. Joskus mulla on vielä se omakotitalo ilmavalla sisustuksella ja vaaleilla väreillä - siihen asti haaveilen kivasta kaksiosta.

Sitten kynsiasiaa - tein pientä blingausta, vaikka kädet tärisi. Rakenteet on huonossa kunnossa, joten oli pakko tehdä niille jotain, ettei se huonokuntoisuus näy. Siispä vain pensseli käteen ja gltteripurkki esiin, lopputulos on tämä:

Livenä ne on paljon kivammat, kun tuo heilunut kuva vähän vääristää. Mutta kivat on, pidän näistä ottaen huomioon, että tekoon meni se + 5 minuuttia + lakkaus. Livenä tuo hile on sellaista kivaa hologrammia, että se loistaa eri väreissä. Tosi kiva yhdistelmä.

Mut nyt taitaa olla aika mennä nukkumaan, tai lukemaan kemiaa, huomiseen~ !

Not so good wednesday


On ihan okei sensuroida naama päivänä, jona taas kaikki vituttaa. Olin niin myrtsi etten kestänyt sitä ja otin käyttöön mahdit photoshop skillsini ja muokkasin sen piiloon.

Paita GT
Housut ZARA
Pipo Friis & Co.
Kaulakoru Vivienne Westwood

Oltiin tänään Paolan kanssa vähän lahjaostoksilla Turussa, sain hommattua Tatun ja Violetan joululahjat viimeinkin. Ensimmäisen takia olen köyhä, mut halusin vähän panostaa siihen. Pitää vain hakea suklaata vielä (note to self: don't eat chocolate) Lahjoja on ostamatta enää parilta ystävältä ja vanhemmilta - aikaa se huimat kaksi viikkoa miinus koeviikot. Eli siis pari päivää. Mitenkäs tässä näin kävi?

Ostin hiukan meikkejä reissuun mukaan. Maybellinen poskipunan ja mineraalimeikkivoiteen, Nivean puuterin (? miksi ?), Wet'n'Wildin kynsiviilan ja luomivärin (failaavat, mutta ei haittaa)
Totesin poskipunan ja meikkivoiteen jo hyviksi ja kerrankin värit ovat just eikä melkein oikeat! Ihan mahtavaa~

Lisäksi hankin asian nimeltä salikortti ! Tieto kasvavista vatsamakkaroista ja jenkkakahvoista pelottaa, joten otin itseäni niskasta kiinni ja päätin, että nyt tai ei koskaan. Kesään mennessä olen ainakin kiinteämpi, jos en hoikempi. Ja suklaata en kyllä syö enää senkään takia, että mulla on jonkinlainen yliannostus. Ja vielä ennen joulua :D

Eniveis, juttuehdotuksia. Mä olen niin hätähätäkiirekiire, etten ehdi väsäämään mitään pitkiä ja haastavia juttuja.

maanantaina, joulukuuta 8

I correct my head and broke my


Varsinainen sillisalaatti päivän asusta, kun en saa noita asennetuksi mitenkään hienosti tähän, aina on joku kuva oudosti ja sitten na on kaikki oudosti ja en tykkää + laatu on se, mitä kamerakännykällä saa - eli kamala! Mutta lupaan huomenna (tai loppuviikolla) prepata ja ottaa kunnolliset kuvat.

Mutta siis:
Paita JC
Farkut ZARA
Saappaat DinSko
Takki ... jostain?
Kaulakoru GT

Olin tänään ostelemassa tavaraa Japaniin, lähinnä vaatteita ja totesin, että selvästikään mun mieliksi ei haluta nyt olla, sillä en löytänyt yhtään sopivaa paitaa. Tarvitsen siis villatakin, tavallisia pitkähihaisia, pari hupparia ja jotain t-paitoja, enkä löytänyt noista mitään. Outoa. Sen sijaan löysin farkut, minihameen ja kivat shortsit sekä laukun ja saappaat.

Sitten katselin joululahjoja. Suunnilleen olen nyt varma, mitä ostelen ihmisille - joskaan tuosta herrasta en ole ihan varma mitä ostan sille suklaan lisäksi. Suklaata ainakin, kun lupasin toimittaa sille syötävää jouluksi inttiin. Mutta ehkä mä viisastun huomenna, kun menen taas kerran kaupungille. Kenties voisin harkita jotain... en tiedä. Ehdotuksia - mitä ostaa poikaystävälle lahjaksi? tai mitä te ostatte?

Huomenna luvassa päiväni kuvina juttu.

torstaina, joulukuuta 4

Löyhämoraalisia naisia

Blingasin eilen vähän kynsiäni, kun ne olivat niin kovin tylsät. Nyt ne on nätit lukuunottamatta kuolleita kynsinauhoja, joille talvi on pahin painajainen. En ymmärrä sitä, miten iho ja kynsinauhat voi kuivua niin paljon, vaikka läträän kosteusvoiteella enemmän kuin tarpeeksi. Pitäisi varmaan ostaa jotain toisenlaista, vaikka kotona on jo kokonainen arsenaali odottamassa, josko joku ne käyttäisi loppuun.

Olin tosiaan tänään kaupungilla, kun piti olla koulussa, mutta koska motivaatio on hukassa ja vapaa-aika kivaa, niin Wayne's ja vaatekaupat olivat kutsuvampia. En sitten löytänyt kuitenkaan mitään muuta kuin alusvaatteita ja vuohenjuustotoastin. Oli kuitenkin kivaa pyöriä tyttökaverin kanssa kaupoissa pitkästä aikaa ja hipelöidä kaikkea. Olisin ostanut GT:ltä pussihelmahameen, mutta S oli liian pieni ja M oli kokoa joukkueteltta, joten se sitten jäi ostamatta - nyt vaan en tiedä, mitä pistän päälleni huomenna, kun on itsenäisyyspäivän juhlat koulussa. Mulla ei ole juhlavaatteita, on vain perusvaatteita ja bilevaatteita ja hengailuvaatteita. Ehkä rakennan jotain mustasta minihameesta ja saappaista.

Uusia sormuksia. Kaikki kotoisin GT:stä. Tuo iso on ihan suosikki, se on niin soma, vaikka onkin aika blingbling ja sen takia hieman huomiotakiinnittävä - mutta kun pistää sen kanssa vain. Eli siis nuo kolme kultaista tulivat samassa paketissa ja hintaa oli kai 9,90€ ja tuo iso maksoi 11,90€ ellen ole ihan väärässä? Ostin molemmat Mannerheimintien GT'stä, koska ainakaan Turussa en ole näitä nähnyt (?) toisaalta siellä on paljon sellaista, mitä Turussa ei ole ja se harmittaa mua suunnattomasti - koskakohan voisin muuttaa Stadiin? siinä olisi Espookin lähempänä.

Blingasin myös puhelimeni, joka oli aivan suunnattoman tylsä, mutta nyt se on söpö (ja epäkäytännöllinen). Ostin vähän tarroja Blipposta, kun oltiin Stadissa maanantaina. Nuo sydämet on ällöttävän somiasuloisia ja läästin niitä vähän turhankin suurella innolla puhelin-parkaani. Se hukkuu pian glitteriin.

Pitäisi löytää jostain lukumotivaatiota, mutta se tuntuisi olevan hukassa. Koeviikko alkaa ensi viikolla ja koulukirjat näyttää suunnilleen yhtä houkuttelevilta kuin ulkona oleva vesisade. Tässäpä syy, miksei koulunkäyntikään kiinnosta niin kovasti.

keskiviikkona, joulukuuta 3

Super Trouper

Oho, onpas kävijämäärä laskenut, kun olen ollut laiska päivittäjä. Hups vaan, korjaan asian heti kun on AIKAA (sitä siis ei ole tällä hetkellä juuri ollenkaan)

Olen tässä suunnitellut joululahjojen ostamista jo monta päivää, mutten tiedä vieläkään, että mitä ostaisin, kun kukaan ei taas tarvitse mitään. Mutta sain itse jo yhden ihanan joululahjan! Henna osti sellaisen silmäsuojuksen, jota voi pitää lentsikassakin, jos haluaa nukkua.
Itse ajattelin ostaa kaikille vain jotain pientä, esimerkiksi Hello Kitty suihkugeelit on houkutelleet mua jo useamman päivän, koska olen ostanut vasta yhden joululahjan (fail)

Maanantaiset vaattet, joista alaosa puuttuu nyt kokonaan ja kuvanlaatu sukkaa pahemman kerran, kiitos kamerakännykän.

T-paita Gina Tricot
Pitkä kaulakoru Friis & co.
Toinen kaulakoru Vivienne Westwood
Sormukset Gina Tricot

Mua harmittaa suunnattomasti, kun kaikki kivat sormukset on tällä hetkellä halpissormuksia ja niistä jää vihreää väriä sormiin, onko jollain joku hyvä kikka sen värin poistamiseen? kun se ei saippualla halua lähteä.

Ostin saappaat täältä. Laadusta, postituksen nopeudesta tms. en osaa sanoa mitään, koska testasin paikkaa itsekin vasta ekaa kertaa. Pakko kyllä sanoa, että siellä ei ainakaan hinnalla oltu vaatteita ja kenkiä pilattu, nuokin maksoi jotain 15 euroa vissiinkin - ja ne on ihanat! Toivottavasti ehtivät kotiin ennen kuin lähden Japaniin, koska tosiaan tarviin uudet saappaat, kun vanhoista on kaikista pohjat rikki.

Mulle jäi Mamma Mian katselemisen jälkeen joku kamala himo kuunnella ABBAa ja olen nyt soitellut kaikkia ikivihreitä hittejä alkuviikon, kun olen kotona makoillut enemmän tai vähemmän hyvässä kunnossa. Mahatauti on niin vihoviimeinen tauti, jonka ihminen itselleen kyllä haluaa. Mutta nyt, kynsien huoltaminen olisi illan sana, kun en aiemmin aikaiseksi ole saanut.

PS. viikonlopuksi luvassa lunta!

tiistaina, joulukuuta 2

Kysymyksiä & vastauksia vol 1

Lempiruoka?
Aika paha sanoa, kun olen niin nirso kaiken syötävän suhteen, mutta sanoisinpas, että pasta jonkun hyvän kermakastikkeen kanssa. Pasta ja sitruunainen lohikastike - se on hyvää! Sitten roskaruoasta varmaankin joku juustoateria mäkissä. Olen mäkki-ihminen, koska hese jostain syystä etoo mun sisuskalujani.

Lempidrinkki?
En tiedä drinkkien nimiä, kun en juo niitä. Vannon siiderin, lonkeron ja Bacardi Breezerin nimeen.

Lempijätski?
Mm... vanilja, vaikka mä pidän enemmän sorbeteista kylläkin. Jädet on jotenkin niin ei mun makuun, koska en periaatteessa voi syödä mitään maitopohjaita allergian vuoksi.

Mitä ruokakaupasta tarttuisi mukaan, jos sulla olisi 15 euroa rahaa?
Patonki, levitettä, pennepastaa, kanaa, currykastike ja kivennäisvesipullo.

Onko sulla ajokorttia?
On ! On ollut päälle vuoden ja kakkosvaihe siis pitäis suorittaa pian. Sanoisin itseäni jopa hyväksi kuskiksi, hiukan liian aggressiiviseksi tosin, koska ohittelen ja ajan ylinopeutta lähes aina, kun olen tien päällä :3

Kauan sulla menee aamuisin kun valmistaudut kouluun/töihin?
Ei mene aikaa, koska - ehhehehe - en meikkaa kouluun! Pesen hiukset, suoristan ja pukeudun ja menen ovesta ulos. Joten about 1 ja siinä ajassa sit dataan kanssa hetken joka aamu.

Harrastatko jotakin liikuntaa?
En ja joo, pyrin käymään salilla aina, kun aikaa on, koska kärsin suuresta identiteettikriisistä painoni kanssa ja haluan olla hoikka, joten on pakko kokeilla urheilemista aina, kun vain aikaa ja jaksamista löytyy edes vähän.

Jos saisit valita, viettäisitkö viikonlopun poikaystäväsi kanssa vai kavereiden kanssa ulkona?
Paha sanoa, koska molemmat houkuttelevat, mutta eka taitaa nyt viedä voiton kuitenkin, koska ei nähdä viikolla ollenkaan.

Seurusteletko?
Seurustelen kyllä

Mitä kautta tunnet parhaan kaverisi/ kaverit?
Suurimmaksi osaksi on ystäviä, jotka tunnen monen vuoden takaa, mutta sitten on uudempiakin. Hennan olen tuntenut kuutisen vuotta, mutta Milja, Paola ja Violetta on tulleet kuvioihin myöhemmin. Lähinnä kuitenkin tutustuminen on käynyt... en mä tiedä! Miljaan tutustuin siten, että lähettiin vaan yhdessä festareille. Paola ja Violetta on koulukavereita lukiosta, joista sitten tuli hyviä ystäviä mulle.

Millainen olet ystävänä?
Kuulemma aika räiskyvä, mutta toisaalta taas kovin hellyyttävä tapaus. Mutta jos itse sanoisin, niin olen luotettava ystävä niille, ketkä on mua kohtaan luottamusta osoittaneet. Eli parhaiden kavereiden kanssa osaan sitten olla juuri sellainen kuin olen, koska he eivät suutu pienestä tiuskinnasta tms.

Millainen olet luonteeltasi?
Temperamenttinen, iloinen, hassu, positiivinen, pessimistinen, äänekäs, naurava - olen aika positiivinen kokonaisuudessaan.

Onko sulla facebookia, irc-galleriaa tai myspacea?
Molemmat, mutten kyllä kerro, että millä nimellä :D

Suututko helposta ja millainen olet vihaisena?
Kiukkuinen :_D Kovaääninen, tiuskin, itken, paiskon kamoja ja menen nukkumaan

Millaista musiikkia kuuntelet?
No aika laajalla kategorialla kaikkea HC-rockista tuonne j-rockiin ja siitä Britney Spearsiin. Mulla on todella laaja musiikkimaku, koska kuuntelen musiikkia ihan fiiliksen mukaan, en genren pohjalta.

Mikä ärsyttää?
Tyhmät ihmiset, tekstareihin vastaamatta jättäminen, ignooraminen, turhaan paskan puhuminen selän takana, läpinäkyvä vittuilu

Käytkö usein ulkona?
En oikeastaan, olen tosi laiska esim. käymään baareissa, mutta sen sijaan tykkään kahvittelusta, leffoista, kävelyistä jne.

Romanttisinta mitä sulle on tehty?
Eipä mulle ole mitään kovin romanttista koskaan tehty. Itseasiassa ei koskaan, jos ollaan oikein tarkkoja. Edellinen poikaystävä ei ollut siitä romanttisimmasta päästä ja sitten vietin niin kauan sinkkuaikaa, ettei silloin tapahtunut mitään romanttisuuteen viittaavaakaan.

It's raining like hell


Paluu areenoille ja silleen. Oli kyllä varsin muksa viikonloppu - en voi valittaa kuin vesisateesta! Ja kiitos muuten juttuehdotuksista, joita mulle oli ilmestynyt - nyt ihan oikeasti vastaan niihin kysymyksiin huomenna ja saatte tietää jotakin musta.

Mutta kuten eräs armas lukijani oli arvannut, oli X-tapaus uusi poikaystävä, joka astui kuvioihin. Ehkä mä kerron teille lisää tästä tapauksesta kun aika tulee :)

Sain creepersini myytyä ---> olen 60 euroa rikkaampi ---> loppuviikolla ostan laukun ♥

Tänään oltiin Dion keikalla Glorialla ja äsken pamahdin kotiin. Kerron lisää huomenna, koska nyt väsyttää ja on pieni krapulanpoikanen kiipeämässä esiin. Mutta kivaa oli, sen voin sanoa.